Highland Roadtrip

Me lähdettiin tällä viikolla tekemään kolmen päivän "Highland Roadtrip" luokkatoverini kanssa, joka on nyt valmistuttuaan lähdössä takaisin kotiin rapakon taakse.

Ilmeisesti tuolla Skotlannin pohjoisosissa on aivan huikea "Road 66" reitti, jota kaikki suositteli, oikealta nimeltään siis North Coast 500, mutta oltiin vähän sitä mieltä, että se on pikkusen liian kaukana (näkisitte tuon mun säälittävän pienen auton!), joten tyydyttiin ajamaan Edinburgh-Inverness-Aberdeen-Edinburgh. Ja oli kyllä ihan huikea reissu.

Alkuun tuntui että suunnitteleminen oli niiiiiiin haastavaa, koska nähtäväähän täällä Skotlannissa on niin tuhottomasti, mutta tässä siis tiivistelmä meijän kolmen päivän reissusta:

Day 1:

Highland Folk Museum

Highland Folk Museum (Newtonmore) oli kiva ilmainen ulkoilmamuseo matkanvarrella Invernessiin. Sieltä löytyy perältä 1700-luvun kylä, joka on siis enemmän Bravehart kuin mikään, mitä mä oon Skotlannissa ikinä nähnyt. Mel Gibsonia ei löytynyt, mutta muuten vierailun arvoinen paikka. ;) Oltiin tietenkin ainoot lapsettomat ihmiset koko paikassa, mutta eipä tuo ole ennenkään menoa haitannut!

 Highland Folk Museum

Invernessissä oltiin alkuillasta. Sieltä löytyi kokonainen säkkipilliorkesteri esitanssijoineen päivineen. Olisi ollut kiva tutustua kaupunkiin enemmänkin, mutta päädyttiin vain tekemään pieni kävelylenkki Nessin saarilla aivan siinä keskustan kupeessa.

Chanonry Point

Day 2:

Ajettiin Invernessistä pohjoiseen Chanonry Pointiin, joka on kuuluisa delfiineistään. Jännä juttu sinänsä, koska me ei kyllä nähty delfiinin delfiiniä. Mutta ihailkaa nyt sitten vaikka tätä majakkaa.

Chanonry Point

Chanonry Pointista oli tarkoitus jatkaa vielä pohjoiseen ihastelemaan Dunrobin Castlea, mutta navigaattori päättikin, että sinne mennään lautalla, joten meidän molempien (ja auton ja lompakon) yllätykseksi, matkalla seurasikin merietappi Cromartysta Niggiin. (Auto ja kaksi henkilöä £14). Täytyy myöntää, että se lautta näytti aika helkutin pieneltä saapuessaan siihen rampille, mutta jotenkin ihmeen kaupalla sinne survottiin meidän pikkuauton lisäksi noiden kuvassa olevien tyyppienkin auto. Toveri heitti läppää, että ehkä ne päästä sen ruoriin, jos se menee ja kysyy. Mä olin vähän skeptinen, tietenkin, mutta kuten kuvasta näkyy... niin se vaan päästettiin ajelemaan autolauttaa. :D

Dunrobin Castle

Dunrobin Castle

Me valittiin Dunrobin Castle meidän yhdeksi vierailukohteeksi, koska se näytti kuvissa niin helkutin makeelle. Paikka olikin ulkoapäin kuin Disney-linna ja kannatti käydä, vaikka ei ollutkaan aivan reitillä. Lauttasekoilun lisäksi osuttiin kolarin aiheuttamaan liikennesumppuun kinkkiset 20 metriä ennen linnalle johtavaa risteystä, joten jouduttiin kääntymään takaisin läheiseen kylään, käytiin lounaalla ja uusi yritys linnalle sitten tuntia myöhemmin. 

Sisäänpääsy taisi olla £9/aikuinen, mutta paljon on nähtävää ja linna on myös sisältä näkemisen arvoinen, puhumattakaan näköaloista, jotka sieltä aukeaa merelle päin! Lisäksi puistossa on kaksi kertaa päivässä metsästyshaukkanäytös (jossa myös tämä suloinen rescue-pöllö esiintyi).

Dunrobin Castle

Sitten ajettiin Invernessin kautta Highland Tourist Routea Aberdeeniin, ja ehdottomasti suosittelen!! Pientä mutkittelevaa tietä, aivan huikeat näköalat, mitättömän vähän liikennettä ja ihastuttavia pikkukyliä siinä matkalla. 

Day 3:

Oltiin vasta illasta Aberdeenissa, joten seuraava aamu kului siellä. Käytiin pyörähtämässä rantabulevardilla ja nauramassa sen vieressä seisovalle tivoli/keilaus/diner/minigolf/whatnot -huvittelukeskukselle. Tripadvisorista tsekattiin hyvä lounasmesta, joka sattui olemaan Madam Mew's Thai Cafe, joka siis on kauppahallin uumenissa keskustassa. Ruoka oli jälleen niin hyvää, että unohdin ottaa kuvia.

Maailmanpyörä.

Dunnotar Castle

Jostain syystä meidän toinenkin linnavierailukohde alkoi kirjaimilla "DUN". Dunnotar castle on Stonehavenissa, himppu Aberdeenista etelään. Linnarauniot näyttää kaukaa päin aika mitättömiltä, ja arvottiinkin hetki, viittitäänkö maksaa sisälle, mutta oli kyllä lopulta täysin rahanarvoinen reissu. Aikamoinen kiipeäminen tuonne kalliolle oli (ja etenkin sieltä pois), mutta paljon oli sielläkin nähtävää. Pääsymaksu taisi olla £8/aikuinen.

Dunnotar Castle

Siellä oli myös tilaa vähän pelleillä. ;)

Semmoinen reissu se. Vielä pysähdyttiin kertaalleen Dundeessa syömässä päivällinen ja sitten huristeltiin takaisin Edinburghiin. Auto kai tipautti takalampun punaisen lasinsa jossain vaiheessa sinne jonnekin ylämaille, mutta muuten kyllä selvittiin kaikki hengissä ja kokonaisena takaisin. ;)

Euroviisut: TOP 5 Suomi - UK eroavaisuudet

Nyt kun Euroviisut on tältä vuodelta ohi, ja siirrytään 'kuka äänesti ketä ja miksi' -hulabaloo vaiheeseen, ajattelin koota TOP 5 listan siitä, miten Euroviisujen katsominen Briteissä eroaa Suomesta.

Tästäpä lähtee:

Numero 1: Graham Norton

Siinä missä Suomessa Euroviisujen studiokommentaattorit ovat iloisia, positiivisia ja erittäin korrekteja arvioidessaan eri maiden (erikoisia) esityksiä, liittyy BBC:n Euroviisulähetykseen olennaisena osana paljon ilkikurisempi ja pisteliäämpi kommenttiraita á la Graham Norton. Hän saattaa arvioida itse esiintyjiä, kuten:

“Maybe I’m just old and grumpy, but there isn’t a single thing about this woman that doesn’t annoy me.”

...tai, ikuisuudelta kestäviä tylsiä rallatuksia:

“I hope Stephen Hawking can explain how that was only three minutes.”


Numero 2: Ei tekstityksiä.

Oliko laulu jollakin muulla kielellä kuin englanniksi? Siinä tapauksessa sanoituksella ei ole niin väliä, ei ainakaan BBC:n mielestä. BBC ei tekstitä muilla kiellillä esitettyjä lauluja, koska ilmeisesti ketään ei kiinnosta. Meidän kisastudissa väiteltiin viisi minuuttia aiheesta, mitä 'j'ai cherchè' oikeasti tarkoittaa.


Numero 3: Awkward Bad-English 

Koska Britannia taitaa olla ainoa "oikeasti" englanninkielinen maa Euroopassa, tuppaavat jotkin esiintyjien tai etenkin pisteidenjakajien englanninkieliset kommentit kuulostamaan natiivien korvaan aavistus hassuilta. Ja vaikkeivat kuulostaisikaan, Graham Norton pitää huolen, että naurat kuitenkin.


Numero 4: Better together - that's because of Brexit!

Itse tulkitsin Euroviisujen sloganin "better together" koskettavan jotenkin Euroopan viimeaikaisia kriisejä ja kiistoja aina pakolaisista Kreikkaan, mutta ystäväni mielestä sloganissa oli ennen kaikkea ja ainoastaan kyse Britannian tulevasta kansanäänestyksestä ja mahdollisesta EU erosta. Tietenkin, koska Britannia on maailman napa, ja kaikessa, mitä Euroopassa (ja Euroviisuissa) tapahtuu, on aina kyse Britanniasta. Suomalainen ei kyllä ikinä ajattelisi niin.

 
Numero 5: Asenne oman maan edustajaa kohtaan

Suomessa hävetään joka vuosi silmät päästä... vaikkei edes olisi mitään hävettävää (mietin tässä juuri kuinka kerrassaan noloa oli lähettää Lordi Euroviisuihin, muistaako kukaan?) Mutta siis jos suomalaisilta kysytään, Suomen esitys on aina joko huono, nolo, vaisu tai aivan typerä.

Mutta mitä ajattelee Britannia? Britannia puhkuu itseluottamusta joka vuosi! "This is a really good song!" "I like this song!" "This song is so much better than last year!" Kaikki aidosti hehkuttaa omaa biisiä, oli se sitten kuinka hirveä tahansa. Ja joka vuosi se on Briteille pienoinen yllätys, ettei muu Eurooppa digannutkaan siitä hassunhauskasta ja hyväntahtoisesta poppirenkutuksesta, jolla piti voittaa Euroviisut.

Aivan kuten tänäkin vuonna.

Voldemortin haudalla

J.K. Rowling asui tunnetusti Edinburghissa kirjoittaessaan ensimmäistä Harry Potter-kirjaa.

Netti on pullollaan artikkeleita siitä, miten kaupunki ja sen kujat inspiroivat kirjailijaa velhomaailman luomisessa.

Old Townissa olevan George Herriot Schoolin kerrotaan (ja huom. kerrotaan) olleen Tylypahkan esikuva ja Victoria Streetin vastaavasti inspiroineen Viistokujaa. Totta tai ei, yhtäläisyyksiä näiden asioiden väliltä löytyy kyllä, ja onpa Edinburghissa jopa kaksi kahvilaa, jotka molemmat rehentelevät sillä, että juuri siellä J.K. Rowling kirjoitti teoksiaan.

George Herriot School etuportilta kuvattuna (tyypillisessä Skotlantilaisessa poutasäässä...)

 Sama koulu Greyfriarsin portin läpi sivusta.

Victoria Street

Ja eipä siinä, Edinburgh on myös omasta mielestäni kovin inspiroiva paikka, jos vain aurinko sattuu paistamaan, eivätkä elokuun turistit ole täyttäneet kaupunkia tukkoon.

Yksi omista suosikkipaikoistani Edinburghissa, etenkin juuri aurinkoisella ja lämpimällä säällä, on aivan Old Townin keskellä muurien suojassa sijaitseva Greyfriarsin hautausmaa. Edinburghissa kaikki vanhat hautausmaat on ympäröity kuin linnakkeet, koska ruumiita tuppasi ennen tuon tuosta katoamaan lääketieteenopiskelijoiden käyttöön. Greyfriarsin hautausmaa on siitä mahtava, että vaikka kuinka kaupungilla olisi kiireistä ja meluista, Greyfriarsilla on aina hiljaista ja rauhallista, juuri noiden muurien ansiosta. Jos Greyfriarsille eksyy puolen päivän aikoihin, voi myös yllättyä siitä, kuinka monet paikalliset nauttivat hautausmaalla ruokatunnistaan.

Myös J.K Rowling selkeästi kävi tällä suht pienellä hautausmaalla, ei sentään varastamassa ruumiita, mutta vain nimiä. Vai onko sattumaa, että Grefriarsilta löytyy, ei vain runoilija McGonagallin muistolaatta tai Blackin ja Moodien hautakivet, vaan myös erään Thomas Riddellin (ja hänen poikansa Thomas Riddellin) hauta?

Greyfriars jää lisäksi osin mäenpäälle, joten sieltä avautuvat näkymät Grassmarketin yli linnalle.

Hei, me muutetaan!

Täällä sitä taas ollaan. Muutto on ohi, tavarat on roudattu paikasta A paikkaan B ja kaikki on (ainakin noin suunnilleen) järjestyksessä, elämä mukaan lukien.

Oli kyllä kieltämättä pikkusen karvasta luopua meidän kauniista tilavasta asunnosta siitä ihanasta viktoriaanisesta talosta puiston laidalta tähän vähän "vähemmän ihanaan", joskus 60-luvulla rempattuun, viktoriaaniseen taloon vilkkaan kadun varrella. Kokolattiamatot... ai että.<3

Olen pannut merkille, että muuttamiseen tuntuu täällä liittyvän aina sellainen oma totutteluvaiheensa, joillaista minulla ei Suomessa ainakaan koskaan ollut. Suomessa vain muutetaan; isketään tavarat paikalleen, TV seinään, verhot paikalleen ja sä asut siellä. Ilmotat maistraattiin että olet muuttanut ja that's it.

Täällä... ensin pitää tutustua uuteen boileriin. Se on tärkeää. Sitten pohditaan, kuinka nämä kaikki vaatteet muka mahtuvat tuohon höpsöön pieneen lipastoon. Sitten laskeskellaan omia keittiövälineitä ja vertaillaan, onko tuo tuolla laatikossa valmiiksi oleva pizzaleikkuri parempi kuin tämä Ikeasta viime vuonna ostettu. Sitten pohditaan, kuinka tuo 90-luvulla uusittu hutera ikkuna oikein aukeaa. Sen jälkeen, kuinka se suljetaan.

Ja soitetaan pankkiin, tietenkin, ja kerrotaan muutosta. Ilman pankista tippuvaa kirjettä, et ole olemassa: et asu missä asut, et saa mistään mitään, etkä pysty hoitamaan yhtään mitään. Uskokaa pois, tuohon puheluun menee aina se vähintään 30 minuuttia, siitäkin vain 2 minuuttia jonotukseen. Kerroinko jo, että asia hoituu puhelimessa vain jos olet "puhelinpankin" asiakas? Kyllä, muuten joudut raahaamaan peppusi lähimpään konttoriin.

Parhautta tässä kämpässä oli pesukoneen läpihomehtunut tiiviste. Kerroinko jo, kuinka sen kätköistä löytyi sytkäri? Kyllä, sieltä löytyi sytkäri. Voi elämä sentään **pudistelee päätään**. Kämppis sitä tiivistettä tuossa viikon päivät hinkkaili ties millä myrkyillä, kunnes vihdoin sai vuokraisännän suostuteltua tiivisteen vaihtoon. Joku Remppa-Reiska saapuikin sitten paikalle ihan sovitusti, sotki vähän lattiaa työntuoksinassa ja päätti sitten liiempiä kyselemättä käyttää minun tiskiharjaani sotkun siivoamiseen. Minun tiskiharjaani!

Hänellä ei selkeästi ole aavistustakaan, kuinka vaikeaa hyvän tiskiharjan löytäminen on tällä saarella.

Mutta positiivisia loppuun. Meidän vuokraisäntä on hirmuisen kultainen. Se on tarkka siitä, että kaikki menee kaikkien lakien mukaan, sähkölaitteet ja kaasut on tarkistettu, mittarit luettu. Tää kämppä ei ole oikeasti niin kauhea kuin kuvailen. Kaikki on vanhaa, mutta siistiä (pois lukien tietenkin se homeinen tiiviste siellä pesukoneessa); hyvin sellaista brittiläisen kodikasta. Olohuone kaipaa ehkä hieman Ikeaa, eikä edes mennä siihen säätöön, mitä tuon uuden TV:n kanssa tuli... mutta täällä ollaan.

Kaikki on hyvin. Sisällä on lämmin. Ikkunat aukeavat ja sulkeutuvat. Vaatteet on survottu lipastoon, matkalaukut ja muuttolaatikot komeroihin ja ylimääräiset keittiön roinat olohuoneen pöydänlaatikkoon. TV:stä näkyy suurimman osan ajasta suurin osa kanavista. Pesukoneessa voi vihdoin pestä pyykkiä.

Pääsiäinen voi alkaa... rahkapullilla! Noms!

Asunnon etsinnän sietämätön ihanuus

Oon viime aikoina laittanut jälleen merkille, kuinka tietyt asiat tässä maassa vaikuttaa olevan suunniteltu vaan niitä "nine-to-five" ihmisiä varten.

Kuten vaikka tämä asuntojen vuokrausbisnes, joka nyt sattuu olemaan ajankohtainen.

Kun siis ihan oikeesti... me ollaan mun kämppikseni kanssa tunnollisia, hyviä vuokralaisia. Me tienataan sen verran, että saadaan maksettua vuokra, me ei kreisibailata, vaan eletään siististi ja hiljaa, meil ei oo lemmikkejä, eikä me ees polteta. Meillä on edellisten vuokranantajien allekirjoitetut suositukset ja kaikkea.

Mutta kun ei. Me ei ilmeisesti olla ihanteellisia vuokralaisia, koska meijän kummankaan tilille ei joka kuukausi tipahda sitä exact samaa summaa rahaa. Meil ei kummallakaan oo sitä (jumalasta seuraavaa) pomoa, joka voi raapustaa kauniin kirjallisen todistuksen siitä, kuinka hyviä ja tunnollisia ihmisiä me ollaan.

Ja joka kerta kun me käydään jonkun vuokranvälitysfirman järkkäämässä näytössä, me todetaan tää sama asia, uudestaan ja uudestaan.

Ja ymmärrän kyllä, ehkä me paperilla sitten näytetään luusereilta. Me ei mahduta turvalliseen muottiin. Mutta välillä tää menee ihan överiksi noitten välitysfirmojen suhteen.

Tässä esimerkiksi lista hakemusliitteistä, joita yksi vuokranvälitysfirma olisi halunnut:

-todistus jokaisesta osoitteesta, jossa on asunut viimeisen kolmen vuoden aikana (a.k.a kaasu- tai sähkölasku tai bank statement, joka on lähetetty kyseiseen osoitteeseen)
-kopio kuvallisesta henkilötodistuksesta
-viimeisen kahden kuukauden palkkakuitit
-kirje työnantajalta, jossa kerrotaan työsuhteen laatu, kesto jne.
-kirje nykyiseltä vuokranantajalta, jossa kerrotaan, oletko maksanut vuokran ajallaan ja noudattanut sääntöjä
-suositukset edellisiltä vuokranantajilta, jos edellisestä muutostasi on alle vuosi
-suosituskirje työnantajalta tai muulta henkilöltä, joka ei ole sukulaisesi, ja jonka nimeä et ole vielä väläytellyt tässä hakemuksessa
-yksityisen firman suorittama luottotietojentarkistus ja siitä tehty raportti

Voisi jotenkin kuvitella, että firman kautta vuokraaminen olisi jotenkin turvallisempaa, mutta me menestytään kyllä paljon paremmin näytöissä, joita yksityiset vuokranantajat järjestää. eikä meillä ole toistaiseksi ollut ongelmia yksityisten vuokranantajien kanssa. Päinvastoin. Kaikki on tässäkin kämpässä sujunut ihan hyvin. No, kuten näkyy, ei meillä ole hirveästi vaihtoehtoja firmojen ja yksityisten vuokranantajien väliltä.

Tietenkin osa meidän ongelmaa mun kämppikseni kanssa on se, että meillä ei ole ketään täällä Briteissä, joka voisi toimia takaajana... sillä katsokaas pääsisi tämän "vakituisessa työsuhteessa" ongelman yli. Niin nastaa olla mamu. Mutta aina kun tulee se fiilis, ettei tästä taas tule mitään... miksi tuokin hyvä kämppä oli jonkin firman näytössä? Me ei ikinä voida saada sitä.... sillon mä mietin sitä kun me viimeksi etittiin kämpää viime vuoden elokuussa. Tilanne oli vieläkin pahempi. Me oltiin molemmat työttömiä ja koulun asuntolasta oli pakko muuttaa, vuokramarkkinat oli ihan kreisit, näytöt täyttyi parissa tunnissa... Huh huh. Oikein hengästyttää tuon muisteleminen. Ja silti me löydettiin lopulta kämppä ja kaikki järjestyi.

Siihen verrattuna nykyinen tilanne ei siis ole yhtään niin paha. Kaikki vielä järjestyy. Yksityisiä kämppiä ei tule niin paljon markkinoille kuin firmojen välittämiä, mutta nyt alkaa tuntua, että on jonkinlainen ote tähän asunnonhakubisnekseen. Ja kun siellä näytössä vaan pääsee tästä suomalaisesta kuoresta ulos, hymyilee ja selittää jonninjoutavia (sitä kutsutaan tässä maassa muuten small talkiksi) niin kyl se siitä lähtee näiden yksityisten vuokranantajien kanssa. Ei niitä sitten enää lopulta näytä sen enempää kiinnostavan, mitä sä teet työksesi, tai paljonko tienaat rahaa kuussa.

Tai sit mulla vaan on nätti hymy.

Tulevaisuus, tuo tuntematon

Nyt kun koulu on ohi tämä blogi tulee varmaankin muuttamaan muotoaan postgrad opiskelijan sepustuksista "oikean elämän" kuvailuksi. Kirjoitetaan tuo lainausmerkkeihin. Sitten kun mulla on vakkarityö ja vakkaritulot (ja vakkarielämä) voidaan puhua oikeasta elämästä.

Olen siis ompelija (kerroin niin, kun kävin vaihtamassa ylihintaiset Danske-tilit S-Pankkiin; se lukee papereissa, joten pitäydytään siinä. En ole ihan varma, minkä sanoisin ammatikseni.) Eksyin tänne Skotlantiin tekemään maisteria pukusuunnittelusta, ja olen nyt viimeiset puolivuotta työskennellyt freelancerina siellä sun täällä, tehden sitä sun tätä, sillä sun tällä nimikkeellä ja sillä sun tällä korvauksella. Oman alan hommia, käytännössä kyllä.

Vähän tähän tyyliin:



Ajattelin avata tässä blogissa tätä "hohdokasta" ja "coolia" freelancerin arkea täällä kylmien ja vetävien kotien luvatussa maassa, jossa muuten myös aina sataa vettä, ja tuulee niin pirusti, että voit lentää jopa bussin alle. Mun elämässäni myöskään oudot sattumukset ei tunnu ottavan loppuakseen niin millään, en edelleenkään aivan ymmärrä brittiläistä kohteliaisuus-jankkausta, jota ilman ei pääse vuokra-asuntonäytöstä ulos ja menen aina paniikkiin kun tällainen löytyy eteisen lattialta:

Ei kun vaan syvään henkeä ja naapurin ovelle kolkuttamaan. Samperin paketinjakajat...

Tällä hetkellä olisi kova aikomus päästä työskentelemään leffojen ja ison budjetin TV-sarjojen parissa (vaikka tässä suomalaisessa vaatimattomuudessa ihan hävettääkin sanoa sellaista ääneen... katsotaan nyt mihin elämä vie, eikö niin?) Täällä nuo unelmat tuntuvat nimittäin olevan toisaalta niin lähellä ja toisaalta niin kaukana. Välillä elämä tuntuu jankkaavan paikallaan ja välillä tapahtuu niin paljon, että tunnit loppuvat vuorokaudesta kesken.

Pitäisi olla vähemmän suomalainen ja vaatimaton, enemmän avoin ja rohkea.

Joka tapauksessa, suunnitteilla olisi siis jatkossa kirjoittaa enemmän puvustuksen ja luovan alan freelance-hommista Skotlannissa. Stay tuned!

Valmistujaiset

Mitä olisikaan yliopisto-opiskelu Briteissä ilman seremonioiden täyttämiä valmistujaisia? Niimpä.

Yliopisto järkkäsi viralliset valmistujaiset marraskuussa, vajaat kolme kuukautta opiskelun päätyttyä. Koska koulun oma paraatisali McEwan Hall on peruskorjauksessa, seremoniat järjestettiin konserttien pitopaikkana paremmin tunnetussa Usher Hallissa. Etukäteen kaikki tuntuivat harmittelevan asiaa, mutta ihan oikeesti... Savonian valmistujaiset oli Kuopion Musiikkikeskuksessa, niinkun noin vertailun vuoksi.

Aikamoinen seremonia oli kyllä itse valmistautuminen ja paikanpäälle pääsy. Möhlinkö päivämäärien kanssa? Kyllä. Unohdinko vuokrata kaavun ajoissa? Kyllä. Omistinko mustaa juhlamekkoa? En.

Lähdin siis edellisenä iltana shoppailemaan mustaa mekkoa, jonka onneksi löysin (toinen vaihtoehto olisi ollut pukeutua kansallispukuun, mikä kyllä olisi ollut tietenkin erittäin kutkuttava ajatus. Onhan meillä isoäidin hämeen kansallispuku jossain kaapissa pölyttymässä Suomessa... mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla. Heh heh ;)

Sitten jouduin maksamaan itseni kipeäksi harrypottermaisen valmistujaiskaavun viime hetken vuokrauksesta (ja jonotuksesta) paikanpäällä. Oli siinäkin säätö. Siis ainoastaan tällä saarella voi olla yksi etuoikeutettu firma, joka tekee ja kuskaa mustia kaapuja jokaiselle yliopistolle jokaisiin valmistujaisiin ja takoo niillä rahaa. Yksinoikeutetusti. Mikä bisnes. (Eikä ne muuten ees pysy päällä, mutta mitä nyt käytännöllisyydestä kun näyttää makeelta, eikö?)

Itse seremonia oli kuin suoraan Harry Potterissa. Katsokaa nyt tuota kuvaa ja noita vermeitä.

Edinburghin yliopiston oma seremoniallinen erikoisuus on keskiaikainen samettimyssy (bonnet), jolla rehtori kopauttaa päähän kaikkia valmistuneita opiskelijoita yksi kerrallaan. En pilaile. Siinä sitä mentiin yksi kerrallaan lavan poikki, otettiin lakin kopatus päähän, todistus toisesta päästä kouraan ja sitten lavan nurkalta vielä punainen putkilo mukaan.

Minä!

 Lakin kopautus matkalla lavan halki.

Tämän todistusten jaon jälkeen rehtori, piti puheen, jossa kertoi tästä keskiaikaisesta myssystä (joka on muuten legendan mukaan tehty 1700-luvulla eläneen John Knoxin housuista). Tämä mies oli hyvä tarinankertoja (tai ehkä vain erittäin rutinoitunut hommaansa. Pelkästään marraskuussa taisi olla kuusi valmistujaisseremoniaa). Hän selitti, että eräs entinen yliopiston opiskelija, nykyinen astronautti, olisi tarjoutunut käyttämään myssyn avaruudessa. Idea oli rehtorinkin mielestään vallan mainio, mutta ilmeisesti kaikki eivät olleet samaa mieltä, joten se siitä.

Keskiaikainen myssy.

Yliopiston PR-materiaalia. Lähde: http://www.ed.ac.uk/news/events/graduations

Mutta mitä tekee britti? Ihminen joka kaksilasisen ikkunan asennuksen sijasta ratkaisee kylmän talon ongelman pistämällä kuumaa vettä pulloon ja isot tohvelit jalkaan? Niimpä. Ajattelee laatikon ulkopuolelta.

Joten avaruuteen vietiin pieni pala kangasta, joka sitten näppärästi ommeltiin kiinni tämän keskiaikasen myssyn sisälle. Näin saadaan aikaiseksi, rehtorin sanoin, "medieval space bonnet". (Lue lisää tästä)

Seremonian jälkeen otettiin sitten pari kuvaa ja jonotettiin taas, nyt kaavun palautukseen. Semmoset bileet.

Täytyy kyllä myöntää, että aikamoisella rutiinilla yliopisto urakastaan suoriutui. Tilaisuus pysyi aikataulussa ja oli juuri niin höpsö ja näyttävä kuin voi vanhalta brittiläiseltä yliopistolta odottaa. Suosittelen. Vastinetta rahalle. ;)